17.6.2021

”Täällä minulla on kaikki hyvin”

”Kun asunto valmistui, ihastuin siihen, kuinka selväpiirteinen ja hienosti suunniteltu tämä on. Asunto oli heti minun näköiseni ja sellainen kuin halusin. En voi moittia. Tätä on tehty hyvällä sydämellä”, kertoo Irma Merilä.

Utajärveläinen Irma Merilä asui ennen isossa maalaistalossa ja toimi maatalon emäntänä. Kun hänen aviomiehensä nukkui pois, muutti Irma pienempään, Inveran rakentamaan rivitaloasuntoon.

– Olin maalaistalon emäntänä yli 50 vuotta. Hoidin karjaa ja tein paljon töitä. Nyt elämässäni on tullut ihana aika, kun olen päässyt uuteen rivitaloon, Irma hymyilee.

Tehty hyvällä sydämellä

Invera ei ollut Irmalle aiemmin tuttu rakentaja. Hän näki ilmoituksen rakennettavasta rivitalosta ensimmäistä kertaa paikallislehdestä. Jo silloin hän ajatteli, että siinäpä olisi hyvä paikka. Ei mennyt kauaa, kun päätös ostosta syntyi.

– Kävin tässä tontilla silloin, kun tätä ruvettiin rakentamaan, ja mietin, että pääsen minä ihanaan paikkaan, Irma sanoo.

Nyt Irma asuu 52-neliöistä kotiaan tyytyväisenä.

– Kun asunto valmistui, ihastuin siihen, kuinka selväpiirteinen ja hienosti suunniteltu tämä on. Asunto oli heti minun näköiseni ja sellainen kuin halusin. En voi moittia. Minulla on kaikki hyvin täällä. Tätä on tehty hyvällä sydämellä, Irma kuvailee.

Turvallinen koti tuttujen naapurissa

Irman mielestä rivitaloasunnossa asuminen on isoon maalaistaloon verrattuna huomattavasti helpompaa. Uuden kodin ja sen sijainnin myötä elämä on muuttunut merkittävistä myös käytännön asioissa. Aiemmin esimerkiksi kauppaan lähteminen ei ollut yhtä yksinkertaista. Nyt kaupassa käynti onnistuu nopeasti pyörällä.

Tässä on helppo asua. Kaikki on lähellä, ja luonto on nättiä. Ei tällaista paikkaa ole Utajärvellä toista. Tämä on kuin kesämökki ja samalla talviasuttava, Irma kertoo.

Yksin asuva nainen tuntee myös olonsa turvalliseksi tuttujen naapurien lähellä.

– Täällä tiedän, että apu on lähellä. Maalla asuessa oli toisin. Jos minä vaikka kaatuisin, täällä on ihmisiä, jotka näkevät, että tarvitsen apua. Yhtenäkään iltana en ole ajatellut, että olen turvaton, vaan päinvastoin, Irma painottaa.

Jokaisella on oma rauha

Naapureista on tullut myös ystäviä. Takapihalla poristaan usein ja vaihdellaan kuulumisia. Vaikka naapurit ovat suoraan seinän takana, oma rauha säilyy.

– Jokaisella on oma rauha. Naapureilta ei kuulu mitään ääniä, vaan äänieristeet on hyvin tehty.

Irma kiittelee talossa vallitsevaa hyvää henkeä.

– Tällä iällä ihanaa on se, kun ihmiset tulevat juttelemaan.

Lisätietoja

Antti Vääräniemi
Invera Kodit
Toimitusjohtaja ja myynti


040 1424 146